top of page
Etsi
  • Writer's pictureAntti-Jussi Hoivala

Helsinki ja Tampere, oletteko valmiina!?

Päivitetty: 20. jouluk. 2019

Lahdessa suuren suosion saavuttanut Paint&Party -konseptimme laajenee alkuvuodesta Helsinkiin ja Tampereelle. On siis tullut aika hakea upeaan kasvavaan tiimiimme energisiä vetäjiä!


Alla lisätietoja hakuun:


Palkkaamme hyvän fiiliksen keikkatyöhön yhden maalausohjaajan, yhden hostin (isäntä/emäntä) sekä yhden kumpaankin työtehtävään soveltuvan henkilön. Toteutamme viihteellisiä maalausiltoja Teerenpelissä, mutta kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan tuotamme myös yksityistilaisuuksia asiakkaan omiin tiloihin.

Voit olla etsimämme henkilö, mikäli olet:

- täysi-ikäinen - iloinen, luova ja energinen - asiakaspalveluhenkinen - taiteesta ja sen tekemisestä nauttiva - innostunut tuottamaan hyvää fiilistä

Haemme iloista ja taiteellista henkilökuntaa viihteellisiin maalausiltoihin. Olemme aloittaneet toiminnan Lahdessa ja laajennamme nyt Etelä-Suomen alueella. Ohjatun tapahtuman aikana maalataan ohjaajan johdolla samasta esimerkkitaulusta oma teos, josta tulee joka tapauksessa jokaiselle uniikki ja erilainen.


Taulujen suunnittelun hoitaa kuvataiteilija, joten palkattavalle ohjaajalle riittää ohjeista maalaaminen. Voit tutustua tämän hetken maalauksiin nettisivuillamme. Suunnittelutyötä ei siis tarvitse tehdä. Työntekijällä on kuitenkin mahdollisuus suunnitella sovitusti tauluja toimipisteensä tai kaikkien toimipisteidemme käyttöön. Tällöin suunnittelutyöstä saa provision.

Yhdessä maalausillassa on paikalla sekä ohjaaja että host. Hostin tehtävänä on palvella, tsempata ja viihdyttää asiakasta. Hostin palkka on 35€/keikka ja ohjaajan 40€/keikka. Noudatamme huvi-, teema- ja elämyspuistojen TES:ta. Molempien palkkaan sisältyy 45min valmistelut ennen ohjauksen alkua sekä 30min purku ohjauksen jälkeen.


Ohjauksen kesto on n. 2h. Kokonaisuudessaan aikaa yhteen kertaan kuluu siis n. 3,5h. Pienissä 3-5hlö illoissa ohjaaja toimii yksin. Ryhmän maksimikoko on 16. Käytämme maalaamiseen akryylivärejä. Englannin kielen osaaminen katsotaan eduksi.

Hae Helsinkiin viimeistään 5.1.2020 ja Tampereelle viimeistään 19.1.2020 klo 23:59 mennessä, täytämme paikat kun oikeat henkilöt löytyvät.


Laita avoin hakemuksesi osoitteeseen heidi@goodvibes.fi

147 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page